KUVAAJA

Studio Kolikkotuvalla toimii valokuvaajana Saija Kainulainen

Keskityn ikuistamaan elämän tärkeimpiä ja merkittävimpiä ajanjaksoja. Kuvat kuljettavat muistoihin ja näin niihin hetkiin voi palata yhä uudelleen…

Toimintani lähtökohtana on se, että kuulen toiveenne ja pyrin toteuttamaan ne mahdollisimman hyvin, kuitenkin antaen siihen oman lisäni. Teen myös tarvittaessa kaiken suunnittelun, eli omaa ideaa ei vaadita. Tartun jokaiseen projektiin täysillä ja tavoitteeni on, että hyvien kuvien lisäksi itse kuvaushetki on ikimuistoinen kokemus.

-Saija